top of page

Lyökkiniemen ja Suomenojan kuulumiset 2022

Writer: LyökkiniemiLyökkiniemi


Olen uusi jäsen seuran hallituksessa ja vastaan Lyökkiniemen laiturin asioista sekä veneiden talvisäilytyksestä Suomenojalla. Hallituksella on jo kauden alkuun ollut pöydällään asioita uuden laiturin hankesuunnitelmasta 50-vuotisjuhlan suunnitteluun. Täytyy nostaa hattua hallituksen kokeneemmalle kaartille, jotka ovat vuosia pitäneet seuraa pinnalla ja kurssissa.

Lyökkiniemessä ei tällä kaudella ole tarkoitus tehdä suuria muutoksia tai kunnostustöitä. Katsotaan teknisen laiturimestari Matti Halttusen kanssa, että kaikki toimii. Venepaikkojen omistajissa ja haltijoissa on joitakin muutoksia. Jollalaiturin yhteydessä on kaksi poijua, jotka seura on lunastanut itselleen ja laittaa vuokralle. Rantaa ruopataan hieman, ettei portin kiertäminen kävisi liian helposti. Uuden laiturin rakentaminen ei ole toistaiseksi saanut kaupungilta vihreää valoa, joten mahdollisuus saada sen myötä myös septin imutyhjennys jäsenten käyttöön lykkääntyy.

Laituri miljöineen päässee myös juhlavarustuksesta ja -ohjelmasta osalliseksi seuran 50-vuotisjuhlissa torstaina 9.6. - onhan tämä jo kalenterissasi!

Laiturin asioihin voi laittaa kehitysideoita ja palautetta allekirjoittaneelle. Minut löytää myös laiturin päässä piikkipaikalla olevan s/y Snorkenin kannelta. Talkoissa keskiviikkona 11.5. nähdään!

Suomenojalla talvehtineilla viidellä moottoriveneellä ja kolmella purjeveneellä on asiat sujuneet toivottavasti hyvin ja myräkät kestetty. Sähkö on jo kevätkunnostuksiin käytettävissä ja vesikin avataan vielä ennen vesillelaskuja. Yhteislaskua ei ole järjestetty, vaan jokainen saa varata itselleen sopivan järjestelyn. Enemmänkin veneitä Suomenojalle jatkossa mahtuisi, joten kiinnostuksesta voi ilmoitella minulle. Venepukit on viimeistään alkukesästä siirrettävä kesäteloille. Tässä voidaan tehdä yhteistyötä ja olen siitä yhteydessä talvehtijoihin.

Joona Turtiainen

satamamestari (at) westendsailors.fi

talvisailytys (at) westendsailors.fi


Yorumlar


WESTEND SAILORS WS RY

Westend Sailorsin tavoitteena on toiminnallaan edistää westendiläistä vesillä liikkumisen mahdollistamaa yhteenkuuluvuutta. Yhdistys edistää monin tavoin veneilyä harrastuksena, antaen myös opastusta ja käytännön neuvoja veneilyharrastuksen aloittamiseksi ja ylläpitämiseksi. Vesiurheilun aloittamista kaikissa sen muodoissa kannustetaan.

YHTEYSTIEDOT

Westend Sailors WS ry toimii satamassaan ja muussa toiminnassaan vapaaehtoisvoimin. Parhaiten yhteydenotto seuraan toimii sähköpostitse.

sihteeri (at) westendsailors.fi, 040 8299924

kommodori (at) westendsailors.fi, 040 5801221

© 2019 Westend Sailors ry, N60° 09' 45''  E 24° 48' 27''

bottom of page