top of page

Westend Sailors 50 vuotta

Viime vuonna juhlimme seuraamme. Juhlahetki oli 9.6.2022 Lyökkiniemessä. Juhlaan oli ilmoittautunut 87 osanottajaa, joka oli ennätysmäärä. Muutenkin seuratoiminnassamme aktiivisuus ja vapaaehtoistyön merkitys on korostunut 50 toimintavuoden aikana.




Juhlavuoden kunniaksi seuran hallitus nimitti kunniajäseniksi kaksi seuran ansioitunutta ja pitkäaikaista toimihenkilöä, sihteeri Timo Kovasen ja varainhoitaja Antti Nurmisen. Naapuriseuramme Suomenlahden Meripurjehtijoiden kommodori Petri Pennanen toi seuransa tervehdyksen juhlaamme.




Alkujuhlallisuuksien jälkeen siirryttiin seuraamaan Meripelastusnäytöstä. Meripelastusseuran rautavene Pv Emmi oli miehistöineen kiinnittyneenä Lyökkiniemen laituriin. Heidän asiantuntevalla opastuksella saimme perehtyä sekä paukkuliivien, että paukkulautan käsittelyyn.



Juhlaillalliseen siirryttiin näytöksen loputtua. Sää oli ajankohtaan nähden mitä parhain. Järjestelytoimikunta oli varautunut tarjoiluun Lyökkiniemessä ennen näkemättömillä teltta- ja pöytäsijoittelulla. Juhlan menu oli hieno.





Illan päätteeksi kunniakommodori Lars Hongelin kertoi juhlayleisölle seuran historiaa 50 vuoden ajalta.


Ilta oli ikimuistoinen ja kaikilla osanottajilla hyvä mieli.




コメント


WESTEND SAILORS WS RY

Westend Sailorsin tavoitteena on toiminnallaan edistää westendiläistä vesillä liikkumisen mahdollistamaa yhteenkuuluvuutta. Yhdistys edistää monin tavoin veneilyä harrastuksena, antaen myös opastusta ja käytännön neuvoja veneilyharrastuksen aloittamiseksi ja ylläpitämiseksi. Vesiurheilun aloittamista kaikissa sen muodoissa kannustetaan.

YHTEYSTIEDOT

Westend Sailors WS ry toimii satamassaan ja muussa toiminnassaan vapaaehtoisvoimin. Parhaiten yhteydenotto seuraan toimii sähköpostitse.

sihteeri (at) westendsailors.fi, 040 8299924

kommodori (at) westendsailors.fi, 040 5801221

© 2019 Westend Sailors ry, N60° 09' 45''  E 24° 48' 27''

bottom of page